Aavan pujottelu meni huonommaksi myös treeneissä, joten varasin sille ajan osteopaatti Jarmo Kyllöselle. Lantion seudulta löytyikin sitten "vääräasentoisuutta". Takapään vika oli aiheuttanut myös lapojen taakse jumiutumista. Aava antoi hyvin hoitaa vieraan ihmisen itseään. Lantion seutua hoidettaessa Aava nosteli päätä ja yritti kääntyä selälleen, joten eipä ollut näin perustallaajankaan vaikea nähdä, että häikkää siellä oli. Jos ei pelkkä tieto siitä, että on mahdollisesti juoksuttanut kipeää koiraa, tuo tarpeeksi pahaa mieltä, niin kai tämä sitten on joku karman laki, kun kirjoitan tätä tekstiä sängyssä ja voimakkaasti lääkittynä. Sairaslomalla olen lamaannuttavan niska- ja hartiakivun vuoksi. Kipu ei voimakkaista lääkkeistä huolimatta mene ohi. Aavan kivun pitäisi sen sijaan olla ohi, hoidon jälkeen Aavaa piti liikuttaa pari päivää remmilenkeillä ja enää mitään ongelmia ei pitäisi olla. Treenata saa normaalisti. Viime treeneissä Aava meni aika lujaa, ne olivat ensimmäiset treenit hoidon jälkeen ja halusin mennä matalemmilla rimoilla. Olisi pitänyt tajuta viedä Aava heti pentujen vieroituksen jälkeen osteopaatille tarkastettavaksi.

En ilmoittanut Aavaa OKK:n tai Activen kisoihin, vaikka olin niin suunnitellut. Suunnitelmissa on parantaa Aavan pujottelun tekniikkaa. Olen alkanut treenaamaan pujottelua puolikkaalla esteellä, ohjureilla ja etupalkalla. Paremmalta se on vaikuttanut. Pitäisi vaan malttaa tehdä tuota tarpeeksi pitkään apujen kanssa eikä ahnehtia... Vaihdan myös käskyn, koska pu-alkuisia esteitä on useita. Eli siis nykyään pujo=kepit.

Jos tuosta Aavan pujottelu-episodista pitää löytää jotain hyvää, niin se on vaikuttanut siihen, että luotan Jamin pujotteluun paljon enemmän nykyään ja uskallan jättää sen pujottelemaan esteelle ja juosta itse jo pitkälle seuraaville esteille. Esimerkiksi viime treeneissä tein pujotteluun takaa leikkauksen, sitten juoksin Jamin ohi, edessä olevan aidan taakse tekemään persjättöä. Jami kesti hyvin vedätyksen. Jami myös haki viime treeneissä vaikeista kulmista tosi taitavasti pujotteluun.

Jamin kanssa kisattiin OKK:n kisoissa 12.2, kaksi ensimmäistä rataa tuomaroi Sami Topra. Eka radalta 10vp sija 9. Rima tippui ja aiheutin putkella kiellon. Käänsin Jamin pois mutkaputken väärältä päältä, mutta sitten kiirehdin ja käänsin sen myös vahingossa mukaani oikealta päältä. Ihme kyllä, yliaikaa ei tullut. Toka radalta tuli sujuva nollarata. -2,91s ja sijoitus 4. Viimeisen radan, joka oli myös hyppäri, tuomaroi Jarmo Jämsä. Meidän rata oli sujuva nollarata, jolta tuli 2,62s yliaikaa, sijoitus oli 9. Radassa ei pahemmin suoria linjoja ollut, ihanneajan etenemä oli 4m/s. Tuollainen etenemä sinänsä ei ole paha hyppärillä, jossa siellä on jossain vaiheessa suoria linjoja, mutta Jämsän rata oli tuonne, tänne, tuonne, tänne-vääntöä. Kisoissa oli medeissä maajoukkueessa oleva koirakko, jonka nollarata meni yliajalle... En ymmärrä tätä nykyistä kikkailua aikojen kanssa. Suurinosa ihmisistä kuitenkin aloittaa agilityn hankittuaan koiran, jonka kanssa ilmenee, että se vaatiikin vähän enemmän aktiviteettia tai jonka kanssa halutaan tehdä yhdessä jotain mukavaa. Koira on loppujen lopuksi aika vähän aikaa elämästään agilitytreeneissä ja kisoissa, suurimman osan ajasta se viettää ihan muualla, kuten kotona, lenkeillä, perheen kanssa touhutessa. Hyvin harvalle ne tykeimmät rodut sopivat sinne kotielämään. Miksi agilitystä pitäisi tehdä laji, jossa koiran hankinta alkaa olemaan kilpavarustelua? Kelpie tai bortsu ei joka käteen sovi. Miksi noutajat, lappalaiskoirat, vesikoirat ja muut monille ihmisille paremmin sopivat koirat pitäisi rajata kisoista pois? Kyllähän voittaja ratkeaa vaikkei ihanneaika niin tiukka olisikaan. Voittajaksi tulee joka tapauksessa nopein virheettömän radan tehnyt koira. Jos joku nyt luulee, että olen sitä mieltä, että kolmosissa pitäisi ravaamalla päästä alle ihanneajan, niin ei, en tarkoita sitä, mutta tuolla kyseisellä hyppärillä sheltit, borderterrierit, belgit ja jopa osa bordercollieista on saanut yliaikaa.

Pari vanhaa kuvaa etelän reissulta: