Agility Aava: Aavan treeneissä on tehty takaaleikkauksia ja poispäinkääntöjä, eivät ole aikaisemmin olleet mitään minun ensimmäisiä ohjausvalintoja Aavalle. Poispäinkääntöjä en itse osaa ohjata kunnolla pelkällä yhdellä esteellä. Radan yhteydessä ne sujuvat paremmin. Totesinpa kuitenkin treeneissä, että ihan hyvin noita molempia kuvioita voi alkaa Aavalla käyttämään. Treenattiin myös ihmisnuolta, mikä oli minulle ihan uusi juttu. Itsekseen on treenattu 6 kepin pujottelua ohjureilla ja etupalkalla. Nyt olen ottanut koko pitkää pujottelua ratojen yhteydessä "ohimennen". Aivan älytön edistyminen tapahtunut! Saapa nähdä sujuuko lauantain kisoissa samalla lailla.

Agility Jami: Paljon on ollut treeneissä erilaisia pujottelun aloituksia ja esteille irrotuksia. Kontakteja olen treenaillut satunnaisesti itsekseen.

Terveys: Meillä on onneksi ainakin vielä vältytty kennelyskältä, *koputtaa puuta*. Oulussa jyllää melkoinen epidemia. Ja muuallakin Suomessa.

Pk-tottis: Olin hiihtolomalla Kajaanissa apuna pentukurssilla (ja agilitytreeneissä). Aava lähti pentukurssille mukaan ja harjoittelin sen kanssa "hälinässä" paikallamakuuta, perusasentoa ja seuraamista. Nyt pitäisi vaan saada omat työvuorot sopimaan jonkun lähistön BH-kokeen kanssa. BH-kokeeseen tuli vuoden vaihteen jälkeen sääntömuutos, jossa jäävät liikkeet muuttuivat pysähdyksestä istumiseksi ja maahanmenoksi. Eli eipä ole enää pelkoa liikkeestä istumisen ja maahanmenon sekoittamiseen. Kotonakin olen tottistellut molempien koirien kanssa, ihanaa kun kevät on jo niin pitkällä, että kerkeää vielä koulun jälkeenkin valoisan aikaan treenaamaan.

NOME: Nomeen pääse aina välillä tutustumaan siskon kiharoiden kautta. Viime aikoina olen toiminut lähinnä damien heittelijänä. wink Mielenkiintoinen laji, siitäkin voi poimia huvikseen tehtäviä aktivointijuttuja omille koirille.

Tallille on aurattu maastoon reitti, jonne pääsee suoraan pihasta, ei tarvitse mennä autojen seassa ollenkaan. Joten me ollaan tietenkin käytetty tilanne hyödyksi ja käyty maastoilemassa hevosen ja koirien kera.