8.-9.10. osallistuin siskoni Minnan kanssa Raahessa järjestetylle kasvattajakurssille. Kouluttajina/luennoitsijoina kurssilla toimivat Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin aluekouluttajat Erika Jylhä-Pekkala www.omanetti.fi/meringues/esittely.html ja Katja Korhonen kotisivu.dnainternet.net/katkorh4/, ulkomuototuomari Jari Laakso sekä corgikasvattaja Johanna Flink www.jofli.net/bigwoods/esittely.html. Hyvin kauan aikaa sitten, aloitellessani agilityharrastusta ala-asteikäisenä, Johanna oli yksi kouluttajista, joka minua lajin pariin opetti.

Kurssilla käytiin paljon hyödyllisiä asioita läpi, liittyen yleensäkkin koiriin, terveyteen ja luonteeseen. Suosittelen kurssia myös niille koiraihmisille, joilla ei ole halua kasvattaa koiria. Koska tapahtuma oli kennelliiton alainen, ajattelin, että siellä tuputetaan ja hehkutetaan näyttelyasioita. Olikin erittäin positiivinen yllätys, että ulkomuototuomari kommentoi näyttelyiden olevan kiva harrastus ja se siitä sitten. Jalostuksen kanssa näyttelyillä ei ole mitään tekemistä. Kurssilla painotettiin luonnetta ja terveyttä. Käskettiin perehtyä rotumääritelmään ja miettimään onko koira sitä mitä siellä lukee. Esimerkiksi jos rotu on metsästyskäyttöön tarkoitettu, onko koirasta metsälle. Jos siitä ei ole, se ei todennäköisesti ole jalostusainesta. Varoittavana esimerkkinä näyttelykoirien ihannoimisesta mainittiin tanskandoggi, jonka rotumääritelmässä lukee kallo-osasta, että pitkänomainen. Näyttelyissä "paremmiksi" koiriksi on valittu pidempi kuonoisia koiria, sitten näitä "hienoja näyttelyvoittajia" on yhdistelty ja seurauksena on pitkäkuonoisia koiria joilla on harvassa olevat hampaat... En tiedä onko kurssilla aiemmin kritisoitu näyttelyitä vai onko kennelliiton ollut pakko muuttaa kantaansa, koska näyttelykoirien jalostus on vienyt rotuja erittäin sairaaseen suuntaan. Tämähän asia on ollut parin viimeisen vuoden aikana paljon esillä mediassa. Esimerkiksi osa roduista ei kykene enää itsenäisesti lisääntymään. Sitten on ihmisiä joiden mielestä on ihan ok, keinosiementää ja keisarileikata kyseisiä koiria. Kasvattajakurssilla mainittiinkin siitä, että jos koira ei anna astua, tai uros ei halua astua, niitä ei tule pakottaa. Kyllä se luonto ajaa tikan pojan puuhun jos niin on ollakseen... Itse kokisin voivani käyttää siemennystä siinä tilanteessa, jos käyttäisin ulkomaista urosta, joka on nartun astunut aikaisemmin ongelmitta. Olisi helpompaa käydä hyvissä ajoin etukäteen katsomassa uroksia ja niiden sukulaisia ulkomailla ja kun sopiva ja mieluinen löytyy, tilaisi siltä spermat. Ainakaan tällä hetkellä ei ole kokemusta kuinka lyhyellä varoitusajalla saisi esimerkiksi ostettua itselle ja koiralle lentoliput jenkkeihin... Ja päästyä sinne juuri kun koiralla on juoksut ja tärppipäivät. Tosin mahdollistahan on ottaa koirasta progetestit. Kotona meillä on tärppipäivämittari Jami, joka ilmaisee hyvin selvästi milloin on otollinen aika astua. Kurssilla kerrottiin varoittavia esimerkkejä, synnytysongelmista, pennun ostajista, eläinlääkärin hoitovirheestä... Lopuksi kurssilla oli koe, läpihän se meni hyvillä pisteillä. Kokeen kysymyksistä osa oli ehkä vähän turhan nippelitietoa, esimerkiksi lyhenteitä ja lukumääriä. Mielestäni ne eivät olleet oleellisinta tietoa.

15.10. paimenneltiin Kiimingissä. Tällä kertaa Aava oli ainoa aussie, kurssilla oli bortsuja, islanninlammaskoira ja sheltti. Lampaat olivat huomattavasti liukkaampia kuin Kuttukuussa ja aitauskin oli pienempi. Ensin tehtiin Aavan kanssa remmissä ja mielestäni se otti siitä häiriötä. Tai ainakaan se ei toiminut samanlailla kuin aikaisemmin paimentamassa. Aava oli mielestäni liian korkeassa vireessä, koska se äänteli ja häselsi. Tosin myöhemmillä kerroilla se oli rauhallisempi. Myöhemmin Aava oli myös irti. Minulla meinasi olla liukkaiden lampaiden kanssa ohjauksessa ongelmia, kun olo oli, että kuljetus ei onnistunut ollenkaan, vaan aika meni koiran lähettelyssä puolelta toiselle. Uutena juttunu harjoiteltiin koiran pyytämistä suoraan lampaiden taakse, ohjaaja oli siis valmiina lampaiden edessä ja koiran tuli edetä hyvin rauhallisesti lampaiden taakse. Tämä varmaan toimii paremmin koiraan voimakkaasti reagoivien lampaiden kanssa, mitä kaarella lauman hakeminen. Ainakin Aavalla tuntui olevan jo melkoinen voima laumaan ilman haukkumista tai juoksemista. Positiivista oli se, että vaikka Aavalla olikin virtaa liikaa, se ei edelleenkään osoittanut mitään aggressiota laumaa kohtaan. Lopuksi harjoittelimme lauman siirtämistä karsinasta pois ja takaisin karsinaan. Tässä koira tarvikin enemmän voimaa. Lampaat olisivat erittäin mielellään tunkeneet takaisin karsinaan samantien. Aavalle tulikin muutama tiukempi paikka eteen, kun avasimme karsinan oven, lampaat olvat valmiina ovella tunkemassa karsinaan. Aava ensin vähän mietiskeli mitä tehdään ja kannustin sitä, jolloin se astui lampaita kohtaan ja ne väistivät. Edelleenkään sen ei tarvinut käyttää ääntään tai tehdä suuria ja nopeita liikkeitä.