Hain Aavan kotiin 24.8. Seuraavana päivänä lähdin Jaanan kanssa käyttämään pentuja eläinlääkärillä. Pennuille tehtiin pentutarkastus ja silmätarkastus tipoilla ja ilman. Kaikilla pennuilla oli terveet silmät. Yhdellä pitkähäntäisellä pennulla on jokin muutos hännässä. Eläinlääkäri ei huomannut sitä ennen kuin Jaana sanoi siitä erikseen. Ilmeisesti häntämutka, tässä vaiheessa tosin se vaikuttaa melko lievältä. R-pentue löytyy koiranetistä jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx.

Aavan tultua kotiin, olen käynyt molempien koirien kanssa treenailemassa agilityä parina päivänä viikossa. Nyt siis olen käynyt ottamassa yksittäisiä esteitä. Molemmilla koirilla kontakteja ja keppejä. Aavalla myös rengasta. 

Agilitykisoissa käytiin ensin Oulussa 27.8. Tuomareina kisoissa olivat Anders Virtanen ja Jari Tienhaara. Ilmoitin Aavan vain yhteen starttiin, koska pennuista oli niin vähän aikaa. Aavan startti meni ihan hyvin. Tuloksen perusteella se ei siltä vaikuta, mutta siis itse tein ohjausvirheen ja vedin Aavan aidalta pois sekä vedätin Aavaa liikaa kepeillä jolloin se oikaisi yhden välin. Korjaan kepit aina alusta, joten jo siihen meni ylimääräistä aikaa. Aava hyppäsi renkaan sivusta ja vein sen esteen taakse seisomaan ja otin renkaan uudelleen. Tuloksena oli siis muistaakseni 20vp ja yliaikaa. Jamin radoista en edes muista oikein mitään, hylätty tuli toisessa radassa alussa, kun Jami sujahti takana olleen putken suulle. Se kyllä kääntyi takaisin käskystä. Toiselta radalta tuli kymppi, Jami kävi aika kuumana ja kääntyi minun mukana esteestä ohi. Toinen virhe tuli puomin alastulolta, Jami ilmeisesti jäi aika ylös ja vapautin sen siitä, jolloin se meni kontaktipinnan yli. Kisoissa meni koko päivä, kun talkoilin kakkoset ja vielä lopuksi olleen joukkuekisan.

Toiset kisat käytiin Kajaanissa 3.9. Tuomarina oli Mika Moilanen. Meillä oli kisoissa oma tiimi. Minä, siskoni Minna, Emmi-vauva, Jami, Aava ja Madde-kihara. Aavan tulos A-kisasta -14,20s/sija 1, serti ja siirto kakkosiin! Videon voi katsoa tuolta vimeo.com/28569157. Aava muuten kaatui ekassa putkessa, mutta eipä se menoa haitannut. Madden ja Minnan tulos ensimmäisistä virallisista agilitykisoista -10,38/sija 2 ja luva! B-radalta heillä tuli yksi rima alas, mutta tuloksella sijoittui kuitenkin kolmanneksi. Aavan toinen startti olikin sitten kakkosissa ja meinasi hieman jännittää ohjaajaa. Rata oli kuitenkin aika sujuva, yksi rima tuli alas, tein radalle huonon twistin ja oli tosi lähellä ettei siitä tullut kieltoa. Tulos maxi2 B-kisa -3,84s/5vp/sija 2. Eli siis kakkoseksi ekalla startilla kakkosissa, ei paha! Rata löytyy tuolta vimeo.com/28584187. Jamille tuli A-kisasta yksi rimanpudotus minun huonon ohjauksen vuoksi, aika oli -4,93 ja sija 9. vimeo.com/28585362. B-kisan tulos -2,82/sija 5. Ihanneajan sisällä oleva nolla vaikka Jami vähän jumitti keinulla. Puomin kontaktit kuitenkin sujui tällä kertaa hyvin. Aava teki myös hienot puomin kontaktit ja virheettömän renkaan.

Kajaanin reissulla tehtiin myös verijäljet Vaakulle ja Aavalle. Aavalle tehtiin jälki siis tosi pitkästä aikaa, joten teimme suoran aika lyhyen jäljen, jossa oli välillä yksi makaus. Aava pysyi hienosti jäljellä, makauksella jarrutin sitä ja kehuin Aavaa sen tonkiessa maata ja nuollessa verta. Aava meinaa mennä liian lujaa jäljellä, joten sitä pitää tasaisesti jarruttaa ja kehua hirveästi makauksilla, jotta se oppii tutkimaan ne rauhassa.

Aavan tultua takaisin olen saanut jälleen tottis-kipinän ja treenailtu ollaan luoksetuloa, liikkeestä maahanmenoa ja seuraamista. Bh-kokeita olen nyt etsiskellyt, mutta taitaa meidän osallistuminen mennä ensi kevääseen.