Aikamoista härdelliä ollut tämä kevät. Surua ja murhettakin mahtunut mukaan. Nyt on sitten vaihdettu asuntoa ja osittain paikkakuntaakin. Töiden perässä reissataan aina kuudeksi päiväksi Raaheen ja neljä päivää vietetään vapaita sitten Oulussa ja taas matkataan takaisin Raaheen. Oulussahan me muutettiin Hiukkavaaraan, nyt on heti naapurissa hyvät lenkkimaastot, paljon metsää ja koirakoulukin. Aavan juoksu alkoi ja tällä hetkellä Aava on kasvattajan kanssa astutusreissulla Imatralla tapaamassa Roppua (Sentikki Patriot).

Raaheen muuton myötä päästään treenaileen muitakin lajeja kuin agilityä. Tarkoitus on lähteä seuraamaan kokeneempia mejäkoiria ja saada omille koirillekkin vinkkejä mejään. Ilmeisesti Raahessa pyörii myös hakuryhmiä ja tarkoitus olisi käydä turistina seuraamassa jotain ryhmää. Tottis-ja tokotreenejäkin täällä pyörii, ilmeisesti ohjaamattomia kimpparyhmiä. Jami superuimarin saatan ilmoittaa vepekurssille, jos vain aikataulut sopii. Jamihan oli ihan huippu aussieleirillä vepessä. Harmillisesti Aavan kanssa treenailua pitää rajoittaa ja agilityn ajattelin jättää nyt heti pois kuvioista. Kesällä en kouluta kassilla, mutta Raahessa teen jonkin verran tuurauksia, kun täällä tuntuu nykyään olevan aika vähän agilitykouluttajia ja täällä Raahessa se minunkin agilityharrastus on saanut alkunsa. Seuran nimi tosin taisi olla silloin Raahen ja Pattijoen koiraharrastajat, nykyään se on Raahen koirakerho. Kassille ilmoittauduin kuitenkin itseohjautuvaan ryhmään, jotta sain pitää avaimen halliin.

Huomenna on edessä kassin iltakisat. Jamin kanssa kisataan 2 starttia kolmosissa. Pyöräiltykkin ollaan semmosta kymmenen kilsan lenkkiä koirien kanssa, hyvät ilmat pyöräilyyn koska on ollut vielä niin viileää ja pääsiäisenä koirat oli pitkästä aikaa maastolenkillä hevosen mukana. Käytiinhän me möllikisoissakin juuri ennen Aavan juoksun alkua. Mölliradalta molemmilla tippui yksi rima. Ohjasin tosi huonosti. Laiskanmiehen mallilla tein ratkaisuja, joissa ajattelin päästää tiukoissa kohdissa koirat edelle. Oikeastihan sitä kannattaisi ottaa riski ja yrittää keretä koiran edelle, tällöin radasta tulee paljon nopeampi. Kisaradalla(2lk) Aavan kanssa hyllytettiin kun se livahti putkeen minun myöhästyneen ohjauksen takia, mutta ihan kiva rata oli muuten. Jamilla tippui toisella esteellä rima, kun sillä vaan ei sopineet askeleet ollenkaan tuohon. Näytti edestäpäin melko pahalta. Tuolla sijoittui toiseksi ja sai ruokapurkin. Jami kiittää varmasti palkinnosta.